Kaunokirjoituksen opetus kouluissa jäänee pian historiaan. Käsinkirjoituskin alkaa jo olla harvinaista.
Ensimmäinen opettajani oli vanhan kansan kaunokirjoittaja. Kirjaimet olivat kuin painokoneen jäljiltä, kaikki aat, koot ja ärrät keskenään samanlaisia. Tekstiin kuului koristeellisia alku- tai loppukoukeroita ja kirjaimet oli sidottu siististi toisiinsa.
Opettaja tietysti odotti yhtä hienoa jälkeä meiltä oppilailta. Tuntikausia ja vihkokaupalla raapustimme kirjaimia, mustekynä tuskaisesti kädessä hioten. Koska olin vasenkätinen, siisti kirjoitus oli mahdotonta: kynää seuraava käsi sotki musteen ja kirjaimet.
En siis ole ensimmäisten joukossa itkemässä, vaikka kaunokirjoituksen opetus kouluissa loppuisikin, niin kuin nyt suunnitellaan. Jos esitys menee läpi, vuodesta 2016 alkaen kouluissa opetetaan vain tekstauskirjaimia.
Jo nyt kouluissa opetettavat kirjaimet ovat hyvin pelkistettyjä isoäidin ajan koukeroihin verrattuna. Isot kirjaimet ovat tikkukirjaimia ja pienet kirjaimet lähellä tekstausta. Käytännössä moni nuori kirjoittaa tekstausta, jossa kirjaimia ei enää sidota toisiinsa.
Luvassa pelkkiä harakanvarpaita?
Niin kuin kaikista uudistuksista, niin myös kaunokirjoituksen loppumisesta on jo ehditty huolestua. On sanottu, että tekstaus on hitaampaa kuin perinteinen sidosteinen käsinkirjoitus. Toisaalta suuri osa abiturienteista kirjoittaa jo nyt esseensä tekstaamalla. Nuorilta se sujuu nopeammin kuin käsialakirjoitus.
Ja jos kaunokirjoitus poistuu koulusta, niin saako kenenkään käsialasta enää selvää? Abiturienttien esseitä tarkistanut Minna-Riitta Luukka sanoo, että kasialojen kirjo on nyt jo todella suuri.
– Se ulottuu harakanvarpaista siistiin tekstaukseen ja yksilölliseen käsialaan. Tilanne on varmaan ollut toinen 10-15 vuotta sitten, jolloin nuoret kirjoittivat enemmän käsin sekä koulussa että vapaa-aikanaan.
Kuinka käy hienomotoristen taitojen?
Kaunokirjoitus harjaannuttaa hienomotorisia taitoja. Tuleeko lapsista siis kömpelömpiä, jos ei opetella kaunoa? Käsitöitäkin tehdään koulussa aiempaa vähemmän.
Aivotutkija Minna Huotilainen näkee useita kehityssuuntia.
– On totta, että hienomotorisen tekemisen taso ja määrä on koulussa laskenut. Ennen lähes kaikki tytöt osasivat kutoa ja virkata jo kouluun mennessään, nyt on hyvä jos jotain osataan edes ala-asteen jälkeen.
– Toisaalta hajonta on kasvanut, on osaamattomia, mutta myös niitä, jotka tosissaan harrastavat käsityötä. He keksivät ja etsivät netistä vaativia malleja, vaihtavat ohjeita, käyttävät vaihtelevia materiaaleja ja tekniikoita. Oman käden jälki näkyy ihan toisella tavalla kuin joskus ennen.
– Myös eri instrumenttien soittaminen kehittää hienomotorisia taitoja. Soittamistakin harrastetaan aiempaa enemmän omaehtoisesti, katsotaan netistä ohjeita ja opetellaan itse tai ryhmässä. Oma motivaatio innostaa opettelemaan vaativiakin juttuja.
Motivaatio oli kaukana omina kouluaikoinani, kun tehtiin pakkopullalapasia. Työllä ja tuskalla opittiin tekemään kuvioita ja kavennuksia – ja kotona tekele lensi heti komeron pohjalle.
Kirjoittaminen auttaa muistamista
Moni opiskelija kokee, että käsin kirjoittamisesta on hyötyä asioiden oppimisessa.
– Näin on, mutta ei ole niin väliä sillä, onko teksti kaunokirjoitusta vai tekstausta. Oppimisessa on aina hyötyä hitaudesta. Ihmiset muistavat paremmin käsinkirjoitetun kuin koneella kirjoitetun tekstin. Käsin kirjoittaessa ehtii kokoamaan muistirakennelmia, jotka helpottavat oppimista.
Mutta konettakin voi käyttää opiskelussa apuna. Huotilaisen mukaan netistä löytyy paljon ohjelmia, jotka auttavat esimerkiksi miellekarttojen rakentamisessa. - Miellekarttoja on aina tehty myös paperille, mutta koneella niihin saa mahtumaan paljon enemmän asiaa.
Koneesta hyötyvät myös ne, jotka eivät pysty käsin kirjoittamaan. - Voi nauhoittaa puhettaan ja kone kirjoittaa sen tekstinä.
Toimittaja: Raili Löyttyniemi
